top of page
69F8B35F-CC25-440E-8F04-D7DBCD8C1BBE (2).JPG
image0 (3).jpeg

Minun tarinani

 

Olen aina elänyt voimakkaasti kehoni kautta: rakastaen, stressaten ja tuntien kaiken. Kuutisen vuotta taaksepäin voin huonosti: vastuullinen työ tekniikan alalla oli haastavaa ja arki pienten lasten kanssa kului elämää suorittaessa. Aloin voida huonosti sekä henkisesti että fyysisesti ja etsin itselleni sopivia keinoja helpottaakseni oloani. Ja onneksi löysin niitä, sillä muutoin en tiedä missä olisin tällä hetkellä. TRE:n ja joogan avulla löysin täysin uudenlaisen tavan pysähtyä. Opin vihdoin kuuntelemaan omaa kehoani ja sitä viisautta, mikä sisällämme asuu.


Suunnan muutos ja uusi mahdollisuus

 

Kun sain pysäytettyä liikkeen ulkopuolellani, tunsin ensimmäistä kertaa liikkeen sisälläni. Ja kun olin kuullut sisäisen ääneni, minulla ei oikeastaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin toimia sen mukaisesti. Aluksi olin kauhuissani. Jollain tasolla kuitenkin luotin siihen tunteeseen, että kaikki menee suunnitelman mukaan. Käänsin suunnan elämässäni, päästin irti tutusta ja turvallisesta työstä ja nyt minusta tuntuu, kuin olisin saanut elämässäni toisen mahdollisuuden.


Kun keho voi hyvin, mieli voi hyvin

 

En ole millään saralla ääripään kulkija. Tasapaino kuvaa hyvin ajatusmaailmaani ja suhdettani siihen mitä teen ja miten elän. Henkisyys ja mielen hallinta ovat minulle tärkeitä, mutta fyysisyys ja kehon voimat ovat aivan yhtä tärkeitä. Ne kaikki toimivat yhdessä eikä ole toista ilman toista. Kun keho voi hyvin, mielikin voi hyvin.

 

Haluan antaa ihmisille uudenlaisia työkaluja oman hyvinvointinsa kehittämiseen ja sisäisen voiman löytämiseen. Toivon, että pystyn antamaan sinulle mahdollisuuden nähdä enemmän, kauniimmin ja syvemmälle – muutos lähtee sinusta itsestäsi.
 

Aurinkoa elämääsi toivottaen  Niina

bottom of page